Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

Kokemukset muokkaavat ajatuksia, onneksi!

Onneksi tämä elämä vie kokoajan eteenpäin. Vuosi sitten, kun aloitin todenteolla tämän kunnallispolitiikan tekemisen en tiennyt politiikasta läheskään niin paljoa, kun tänä päivänä tiedän. On hyvä huomata, että mielipiteet ja ajatukset muuttuvat. Tieto lisää myös tuskaa. Olen avoin ja todella napakasti ja päättäväisesti olen puhunut monista asioista. Kuluvan vuoden myötä, monet ajatukseni ovat muuttuneet, voin niitä helposti listata, koska sekin on avoimuutta. Olin pitkään sitämieltä, että pienien koulujen pitäminen kaupungissa on rahallisesti tyhmää. Kulut ovat suuret suhteessa isompiin. No, onneksi päätin ottaa asiasta selvää, ennen päätöksentekoa. Silmäni avautuivat, kun tutustuin kouluihin ja remontoitaviin kohteisiin. Kyllä koululla on suuri merkitys koululaisille ja opettajille. Pienissä kouluissa on hyvä henki ja tekemisen meininki. Koulujen saleja käytetään paljon iltaisin. Ne ovat kokoontumistiloja. Lasten ja aikuisten terveet koulutilat ovat tärkeintä. Eikä missään tapa