Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2018.

Pienitulosten ahdinko

Kevään aikana olen päässyt entistä enemmän sisään puoluepolitiikkaan. Olen ollut työkokeilussa Hämeen Sosialidemokraattien piiritoimistossa. Minulle ihan unelma työpaikka. Olen tutustunut ihmisiin ja jäseniin. Olen päivittänyt nettisivuja sekä jäsenrekisteriä. Suunnitellut maakunta sekä eduskuntavaaleja. Tietokoneen käyttö työvälineenä on tullut tutuksi. Puhunut päivittäin sosialidemokratiasta. Lukenut ohjelmia. Lukenut lakiesityksia. Aivan mahtavaa!! Olen sisäistänyt puolueen ajatuksia, aatteita sekä tavoitteita. Niiden suuntaisesti,  meidän sosialidemokraattien pitäisi päätöksiä tehdä. Kuntatasolla päätöksien teko aikamoista asioiden ja arvojen sovittelua. Puolueilla on omat pohja-ajatukset, periaatteet ja tavoitteet. Tosin kunnan ja kaupungin tavoitteidenhan pitäisi olla kaikilla samat, koska valtuusto on niistä yhdessä päättänyt. Mielestäni omista ja puolueiden tavoitteista pitäisi olla ryhmässä samaa mieltä. Kompromissejä joutuu jokainen jossain vaiheessa tekemään. Valtuus