Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2019.

Informaatiota keskustan kehittämisestä ja P-torin hankkeesta.

Haluan tuoda näitä suunnitelmia ja prosesseja esiin, koska monille nämä eivät aukea. Ei ole tietoa, kun tietoa ei osata etsiä, eikä se ole aina helppokaan. Kun isoja päätöksiä tehdään, koko prosessi on todella pitkä. Varsinkin nyt tässä P- torin hankesuunnitelmassa  sekä koko keskusta vision suunnittelussa ja hankkeessa on paljon palasia, joita yhtäaikaa rakennetaan  kokonaisuudeksi. Monta hanketta ja suunnitelmaa kulkevat samanaikaisesti eteenpäin.  KH 17.12.2018 § 508 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti lisätä päätökseen seuraavan täy- dennyksen: Samalla kaupunginhallitus toteaa että suunnittelun jatkaminen ei ole päätös toriparkin toteutumisesta. Aiemman kaupunginvaltuuston 14.11.2016 päätöksen mukaisesti jatkosuunnittelun lähtökohta toriparkin rakentamisessa on edelleen että ennen varsinaista investointipäätöstä edellytetään, että vähintään puolet rahoituksesta on yksityistä rahoitusta. Tässä olen kerännyt viimeisestä ORYN: kokouksesta joitain yksittäisiä asioita. Kaik

Ajatuksiani vanhuspalveluiden tilanteesta!

On ollut korkea aikakin nostaa yksityisten yritysten toimet ja toiminta vanhustenhoidossa esiin. Paljon on huhupuheita, asioista puhutaan ja yksittäiset asiat sekä epäkohdat nousevat esiin. Kyllä on tiedossa, että vanhuksia myös rahastetaan näissä yrityksissä. Kaikki maksaa. Ihminen itse maksaa aina tietyn osan ja kaupunki ostaessaan palvelua yritykseltä, maksaa yritykselle. Kaupunki maksaa sovitun summan ja nämä ovat kaupungin omaan budjettiin kirjattua menoa. On suorastaan pöyristyttävää, että asiaan jotkut kommentoivat, että tämä vanhusten tilanne erilaisissa hoitokodeissa ei parane desimaaliluvuilla. 0.5 vai 0.7?   Näin kommentoidessa, tehdään muista tyhmiä ja muka tietämättömiä. Tämähän on tapa vastata ja kiertää vastaus. Opetellet poliitikot käyttävät tällaisia vastauksia. Ei tilanne desimaaleilla paranekaan, jokainen meistä sen tietää aivan varmasti. Lähtökohdan hoivapalveluissa tulisi olla vähintään 0.7 hoitaja,   kohde kohtaisesti tarvittava määrä hoitajia ja