Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Annetaan pienille kouluille mahdollisuus

Lähtiessäni kuntavaaleihin ehdokkaaksi ajattelin, että tärkein tehtäväni valtuutettuna on olla tavallisen kaupunkilaisen asialla. Ajaa niitä asioita, joilla on merkitys ihmisille tavallisessa arjessa. Koen, että olen tehtävässäni kaupunkilaista varten. Ihan valtuutetuksi en päässyt, mutta toinen vara on hieno saavutus sekä valtuustoryhmän jäsenenä ja Sivistys ja hyvinvointi lautakunnan jäsenenä olen nyt tärkeässä tehtävässä. Näin valtuusto kauden alkuun saimmekin ison projektin Palveluverkko selvityksen, joka koskee kaikkia kouluja, päiväkoteja sekä lukioita. Joulun jälkeen saimmekin sitten tuhdin paketin tietoja ja materiaaleja, jota alettiin käymään läpi. Kaupunki hienosti halusikin ottaa ihan kaikki mukaan. Kyseltiin mielipiteitä ja järjestettiin kuulemistilaisuuksia. Minä perehdyin kaikkeen materiaaliin ja halusin saada kaiken mahdollisen tiedon selville. Rehellisesti, lukio asia oli itselleni ihan selvä. Tavastian valtuustossa istuessani, kuulin jo alusta asti täm

Työtön työnhakija osa 3

Olen ollut työttömänä nyt n. 6 kuukautta. Syyskuun 11. päivä minut irtisanottiin. Siitä alkoi pitämättömät lomat. Elokuussa jo viikonlopun työvuoroja  peruttiin. 5 viikkoa olin uravalmennuksessa. Siellä harjoiteltiin työnhakua, tehtiin CV, tutustuttiin koulutus ja työmahdollisuuksiin. Minä tykkäsin, onhan siitä yli 20 - vuotta , kun olin ollut työtön 90 päivää. Olen hakenut työtä. Olen käynyt omilla te- sivuillani lähes joka päivä. Olen suunnitellut tulevaisuutta, pyörittänyt mielessäni yritysideaa, joka minulla on. Olen kirjoittanut yritykselle liiketoiminta suunnitelmaa. Puhunut ja keskustellut, hakenut hyviä ja huonoja puolia yrittäjyydestä. Mitään konkreettista, en kuitenkaan vielä aloita. En uskalla. Pitää opiskella yrittäjyyttä. Pitää olla hyvä pohja, että yrityksen voi perustaa ja jonkinlainen tae siitä, että yritys toimii ja tuottaa. Jos se ei tuota, en saa palkkaa... Yritys odottaa... Aktiivimalli koskettaa maaliskuun loppuun pitää olla tiedossa, työpaikka, opiskelupaikka