Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Minun ajatukseni maanantain valtuustoon, jossa käsitellään budjettia ja tulevaisuutta.Tapasin SDP:N presidenttiehdokkaan.

Tänään olimme Tammelassa.  Hämeen sosialidemokraattien syyspiirikokouksessa. Tuula Haatainen oli puhumassa meille. Hyvinvointi yhteiskunta ei ole itsestään selvyys. Sitä pitää vaalia ja kehittää kokoajan. Onneksi meillä on perustuslaki, se turvaa sosiaali ja terveyspalvelut kaikille. Hallituksella on sotesotku ja sotasotku, ministeri Niinistö kutsui ihmisiä sotaharjoituksiin, ilman sen kummempia keskusteluita. Meidän pitää pitää huolta meidän nuoristamme. Paljon on työttömyyttä ja syrjäytyneitä nuoria. Meillä pitää olla keinoja auttaa ja sekä estää eriarvoisuutta. Tuula Haatainen oli tavattavissa myös Hämeenlinnassa 11.11.2017 HTY:llä. Ensi maanantain budjetti kokous on mielenkiintoinen. Budjettikirjassa on monen monta asiaa, jotka itselle koen tärkeäksi. Suunnitelmissa on, että istun salissa koko kokouksen ajan. Vaatii istumalihaksien hyvää kuntoa ihmiseltä, jonka ei ole pakko. Minä haluan ja tahtoa löytyy, haluan olla mukana koko päivän. Lähdetään demareiden perusajatuk

Työtön työnhakija osa 1

Olen nyt kuukauden ollut työtön. Kaikenlaista on tullut jo tähän päivään mennessä nähtyä, kuultua ja koettua. Olen suorastaan järkyttynyt, miten joissain asioissa on hankalaa toimia. Te-palveluiden oma palveluuun kirjaudutaan pankki tunnuksilla, jos ne omistaa. Siellä ilmoittaudutaan työttömäksi työnhakijaksi. Ilman, että tarvitsee kenenkään kanssa puhua. Siellä on aika hyvät ohjeet, jos on käyttänyt nettipalveluita. Jos ei ole, sitten se on kyllä hankalaa. Onneksi siellä chat- tuki, josta voi kysyä apua. Virasto aikana!! Sitten siellä sivuilla vaan aletaan kirjoittamaan omaa suunnitelmaa, sieltä voi valita mitä tekee oman työllistymisensä hyväksi. Vastaukset ja päivämäärät tulevat sinulle näkyviin, mihin mennessä luvatut tehtävät on tehtävä. Ja ne on tehtävä, muuten työnhaku katkeaa!! Joka viikko on on käytävä omilla sivuilla, jotta näkee onko työtarjouksia tullut tai muuta viestiä. Toivottavasti kaikilla on netti ja tietokone kokoajan käytössä.. Uskoisin, että puhelimitsekin voi

Syksyn kuulumisia

Syksy on tullut ja minulla aivan uudet tuulet. Sivistys ja hyvinvointi lautakunnan jäsenenä lautakunnan työt on aloitettu. Kaupungin valtuuston toisena varana olen osallistunut seminaariin Seinäjoella sekä kaupungin valtuuston kokoukseen ensimmäisen kerran. Syksy rakennetaan ensi vuoden budjettia. Säästää täytyy, mutta mistä, se onkin kiperä kysymys? Lautakunnan jäsenenä tulee myös kutsuja keskustelemaan erilaisista lautakuntaa koskevista asioista. Tällä viikolla tapasimme OAJ.n paikallisia opettajia. Olen nyt työtön, yritys jossa työskentelin meni konkurssiin, siihen loppui 17- vuotta jatkunut työsuhde. Itse koen, että tämä on uusi mahdollisuus katsoa uutta työuraa, jollain ihan toisella alalla Minulla on nivelrikko peukalossa, jota nyt tutkitaan ja katsotaan mitä sillä voi vielä tehdä. Ei ainakaan tarjoilla toistaiseksi. Olen viisi viikkoa kestävässä uravalmennuksessa, jossa kartoitetaan mitä halua ja voin tehdä sekä mitä voisin vielä opiskella. Siellä on ollut t

Elämän tosiasioita ja kohti uutta..

Blogi on ollut kesän lomalla. Nyt kun alkaa syksyn kokoukset ja ilta koulut voin purkaa taas tuntoja ja tunnelmia sekä tietty ottaa kantaa. :) Elämässä on kummallisia ajan jaksoja. Välillä elämä on seesteistä ei huolia ei murheita. Sitten kun alkaa tapahtumaan, tapahtuukin kunnolla. Avaudun nyt kaikesta ja lopuksi kasvatus vinkki :) Vaalit menivät keväällä kohdallani hyvin. Sain paljon ääniä, joista olin todella otettu. Se tarkoitti sitä, että pääsen sellaiselle paikalle, jossa voin todellakin päättää isoista asioista. SIHY on se lautakunta jonka sain. Demareiden varavaltuutettuna (toisena) kuulun demariryhmään, jossa sitten yhdessä päätetään kaikkien kesken asioista, ja teemme päätöksen mitä me esimerkiksi  valtuustossa päätämme ja äänestämme. Jokainen politiikassa mukana oleva tietää, mitä peliä esimerkiksi paikkojen jakaminen on. Sehän on peliä, joka ei oikeasti kestä päivän valoa ;)! Tämä on totuus, nyt toisen kerran olin sitä läheltä näkemässä ja kokemassa. Jokaisella on oma

Pimeys on saapunut kaupunkiin

Yleisönosastolta sekä useista facebook päivityksistä on luettu, kuinka ihmiset ovat pahoillaan sekä ihmeissään tästä kaupungin vallitsevasta pimeydestä. Tämä tilanne oli jo viime kesänä. Keskikesällä ei ole niin väliä, kun on valoisaa lähes koko yön, mutta nyt toukokuussa ja heinäkuun lopussa on jo todella pimeää täällä etelässä. Tiedän, että kaupungilla on suuret säästöt menossa, kaikesta pitää tinkiä. Hämeenlinnan valot ovat joutuneet tässä säästökurjimuksessa tekemään näin järjettömän säästöpäätöksen. Surullista!! Itse olen töissä keskikaupungilla. Teen ilta vuoroa, jolloin juurikin pimeimpään aikaan lähden kohti Kaurialaa, pilkkopimeää vanhaa hautausmaata.   Minua pelottaa! Enkä ole ainoa!! Mitään ei näe, vaikka pyörässä on valot. Kuka vaan ja mikä vaan voi tulla pimeydestä eteen, mitään ei voi tehdä! Enkä tietenkään ole ainoa, kaupungilla työskentelee öisin monia ihmisiä, esimerkiksi ravintoloissa, kuten minäkin. On käsittämätöntä, että vallankahvassa istuvat ihmiset,

Minä, varavaltuutettu ja oman työni sankari!

Vaalit ovat ohi ja tulos mielestäni upea! Kaikki se työ jonka tein, tuotti tuloksen. Sain 144 ääntä. Olen sosialidemokraattisen ryhmän jäsen ja toinen varavaltuutettu. Valtuustoon valittiin 14 ja ryhmään kuuluu 18 henkilöä. 60 sosdem ehdokasta jäi taakseni!! Minut on jo kutsuttu ryhmäkokoukseen joka oli jo. Tulossa on koulutus päiviä ja seminaaripäivä. Olen todella innoissani. Nyt haluankin sanoa, niille jotka kovin ovat pahoillaan siitä, että en päässyt valtuustoon, ÄLKÄÄ OLKO PAHOILLANNE! Minäkään en ole. Tulevina vuosina istun ihan varmasti valtuustossa. Joku on kipeä, toinen on lomalla. Tässä on aikaa nyt harjoitella tulevaisuuteen. Olen kuitenkin jo "sisällä" ryhmässä ja valtuustotyöskentelyssä. Tulos oli mainio. Onhan se niin, ettei minulla varmasti ole 144 ystävää, jotka äänestivät. Kyllä niihin kuuluu myös ihmisiä, jotka eivät tunne, mutta ovat kokeneet, että minä olisin hyvä valtuutettu. Erityisen iloinen olen siitä, että minä ihan itse, omalla tekemiselläni ja

Kenttävaalityötä ja yhteinen tavoite!

Vaalihurmos on alkanut! Vihdoinkin on aika, jolloin todella saa tehdä vaalityötä. Minä todella pidän ihmisten tapaamisesta turuilla ja toreilla. Rohkeasti menen ihmisten luokse ja keskustelen. Itse tunnen hienoja onnistumisen hetkiä, kun osaan ja voin vastata ihan tuntemattomille ihmisille. Toivon, että iloisella olemuksella sekä tiedoillani pystyn vakuuttamaan tuntemattomat siitä, että olen hyvä ja oikea ihminen valtuustoon tekemään päätöksiä hänelle tärkeistä asioista. Vaalityö kohdallani on alkanut jo jokunen vuosi sitten. Viimeksi, en päässyt valtuustoon. Olinhan liian myöhään liikkeellä ja tuntematon. Nyt olen ollut Linnan Infran johtokunnassa ja Tavastian valtuustossa. Olen päässyt sisään siihen, mitä todellinen vaikuttaminen on. Olen myös ollut ajan hermoilla. Olen  seurannut valtuuston kokouksia  joka viikko pyrin lukemaan hallituksen esityslistan ja päätökset. Yksi tärkeä asia on se, että yksin ei voi vaikuttaa. On ansaittava oman ryhmän luottamus. Täytyy olla tietoa j

Rohkeutta ja uudistusta

SDP:n puheenjohtajakiertue nytkähti liikkeelle. Ensimmäisessä yhteiskeskustelussa Timo Harakka otti puheeksi asian, jota itse olen aprikoinut jo pitkään. Nimittäin sen, että SDP:ltä puuttuvat nuoret ja tuoreet jäsenet. Paikallisessa toiminnassa olen kiinnittänyt asiaan huomiota jo pitkään. Viime syksynä kunnallisjärjestön kokouksessa oikein laskin keski-ikämme, ja olihan se korkea. SDP on juurikin nuorten aikuisten ja ruuhkavuosia elävien perheiden puolue; nuorten puolue, joka pitää tietenkin huolta myös vanhuksista ja puolustaa julkista sektoria. SDP pitää huolta hyvinvointivaltion edellytyksistä kuten päivähoidosta, ilmaisesta koulutuksesta sekä työehdoista. Miksi SDP:tä ei löydetä? Mikä olisi nyt tie eteenpäin, että nuoret ja aikuiset löytäisivät puolueen ja liittyisivät jäseniksi ja äänestäisivät? SDP:llä on paljon iäkkäitä ja suurten ikäluokkien jäseniä. Se on hyvä. He kokevat, että heidän eteensä on tehty työtä. Jokainen jäsen on puolueelle arvokas, mutta nyt tarvitaan lisää nuor

Seminaarin info tilaisuus sisäilmasta. Allergia talo? Investoinnit koulutiloihin!!

Olin eilen Seminaarin koululla kuulemassa tiedotusta koulun sisäilma tilanteesta. Siellä oli kiinteistön omistajan eli Suomen Yliopisto kiinteistöjen edustaja. Korjauksia  ja remontteja tehneen SIRATEn edustaja. Lääkäri Päivi Mali, terveyden hoitajat ja apulaisrehtori. Vanhemmilta oli tullut tietoa, että lapsilla on selkeitä oireita, jotka saattavat johtua sisäilmasta. Terveydenhoitajat tekivät kyselyn ja vastauksia tuli jonkin verran. seminaarilla on seitsemän rakennusta, joissa on lapsia Nummen koulusta väistössä sekä Sempun omat oppilaat. N.700 lasta. Kolme rakennusta on peruskorjattu. Useisiin rakennuksiin on tehty korjauksia ilmavuotojen takia sekä ummehtuneen hajun takia. Useammassa luokassa on ilman puhdistaja. mitään suurempia ongelmia ei pitäisi olla. Mittauksia on tehty kaikkiin tiloihin ja mistään ei ole löytynyt mitään "vaarallista" tai "home -itiöitä"! Silti on useampikin lapsi joka oireilee. Suurimmat ongelmat ovat H- rakennuksessa. Tasakattoin

Omia ajatuksia omaishoitajuudesta sekä infoa paikallistoiminnasta

Kuva
Tässä on viime viikolta juttuja Helsingin Sanomien yleisön osastolta. On täysin ymmärrettävää, että omaishoitajat säästävät kuntien rahaa. Tässä jutussa minua jäi vaivaamaan muutama asia. Helsingissä on 4000 omaishoitaja perhettä, joille maksetaan tuki rahoja. Tässä on siis perheet, joiden vanhempi on lapsen omaishoitaja sekä myös iäkkäät pariskunnat. Mielestäni määrä on pieni. Onko niin, että kaikki joiden pitäisi saada avustuksia, ei sitä hae? Varmasti on. Suomessa on monia tuhansia läheisiään hoitavia, jotka eivät osaa, tiedä tai jaksakaan lähteä siihen "rumbaan" että hakisi tukea. Kun tuen piiriin lähtee on oikeutettu esimerkiksi lakisääteisiin vapaa-päiviin. Joka on mielestäni asia, joka ei mene ymmärrykseeni. Omaishoitajalla on KAKSI tai KOLME lakisääteistä VAPAA-PÄIVÄÄ kuukaudessa! Ne voi pitää kuukauden aikana tai KERÄTÄ ja pitää yhteen putkeen. Siis jos työssä käyvällä ihmisellä olisi KOLME vapaa päivää kuukaudessa, meillä olisi uupuneita, nääntyneitä ja lo