Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

Puheeni Omaishoitajaliiton Järjestöpäivillä 13.10.2022

  Olen Mia Heinonen täältä Hämeenlinnasta. Kuulun Hämeenlinnan seudun omaishoitajat yhdistyksen hallitukseen. Olen ensimmäisen kauden kaupungin valtuutettu ja aluevaltuutettu. Minulla on perhe, olen naimisissa. Minulla on kaksi lasta, Emmi 12-vuotta ja Max 18- vuotta. Olen äitini osa- omaishoitaja. Käytän tällaista termiä, koska äiti asuu yksin, mutta samassa kerrostalossa meidänperheen kanssa. Meillä on jaettu perheessä äitini eli mummin asioiden hoitajat. Äitini on suht hyvä kuntoinen, mutta tarvitsee apua lääkäri käynneillä ja apteekkiasioilla näiden hoito kuuluu minulle, sekä siivoukset ja pyykit. Mieheni toimii kuljettajana, Emmi ulkoiluttajana ja kauppa-apuna. Max hoitaa roskat ja siivoukset minun kanssani. Vastuun jakaminen on syntynyt ihan luontevasti. Meidänperhe kokee tämän arvokkaaksi asiaksi. Mummi on hoitanut lapset kotona, kun ovat olleet pieniä. Lapset ovat käyneet seurakunnan kerhon, eivätkä ole olleet päivähoidossa. Äitini toimi isänsä ja äitinsä omaishoitajana, jo

Aloite omaishoidon neuvottelukunnan perustamisesta Kanta- Hämeen hyvinvointialueelle

  Aloite omaishoidon neuvottelukunnan perustamisesta Kanta- Hämeen hyvinvointialueelle   24.5.2022 Mia Heinonen Me aloitteen allekirjoittaneet esitämme, että Kanta- Hämeen hyvinvointialueelle perustetaan omaishoidon neuvottelukunta. Omaishoito on hoitomuoto, joka tukee heikentyneen toimintakyvyn, sairauden ja/tai vamman vuoksi säännöllistä hoitoa ja/tai huolenpitoa tarvitsevien kaikenikäisten henkilöiden kotona asumista. Konkreettisen henkilökohtaisen avustamisen lisäksi huolenpito voi olla myös hoidettavan päivittäisten toimien valvontaa, ohjausta ja tukemista. Suomessa sopimusomaishoitajia on n. 48 000, pääasiallisia sopimuksettomia omaisiaan auttavia on 350 000. Omaishoito on paljon edullisempaa yhteiskunnalle. Ikääntyneiden tehostettu palveluasuminen maksaa n. 63.000 euroa vuodessa. Omaishoito n. 12.000 euroa vuodessa. Kanta-Hämeen hyvinvointialueen päättäjillä ja koko alueella tulee olla selvä käsitys omaishoidon kokonaistilanteesta. Omaishoitoa tulee arvioida ja siihen

Puheeni valtuustossa 9.5.2022

Arvoisa puheenjohtaja hyvät valtuutetut. Minä haluan nostaa tästä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen raportista esiin enimmäkseen onnistumisia. Monet puhujat ovat nostaneet huolestuttavat asioita tästä raportista.  Aloitan kuitenkin haasteilla. Hämeenlinnassa on suhteessa enemmän yksinhuoltaja perheitä, kun Suomessa keskimäärin. Se nostaa esille taas perheiden pienituloisuuden. Kaupungin vaikuttamismahdollisuudet on rajalliset valtuutettu Aapo Reima niitä nostikin esiin. mutta yksi keinoista johon kaupungissa voi vaikuttaa on työllisyystoimet, joka on terveyden ja hyvin voinnin edistämisen hyvin keskeinen toimi. Se että on töitä, takaatoimeentuloa ja luo ihmisille turvaa ja pysyvyyttä elämään.  Työllisyys    palvelut siirtyvät kokonaan kunnille. Tämän tavoitteena on työllisyyden vahvistaminen yhä paremmin Kohdennetulla ja paikallisten työmarkkinoiden tarpeisiin sopivilla palveluilla. Palvelut tulevat lähemmäksi asiakkaita, myös Hämeenlinnassa.  Lasten ja nuorten harrastusmahdollisuu

Kanta-Hämeen vaaliohjelma.

Tässä alla on Kanta- Hämen vaaliohjelma, jota olen saanut olla tekemässä. Kantahämäläisillä on oikeus odottaa parempaa hyvinvointia! Aluevaaleissa päätetään, missä, miten ja kuka järjestää asukkaiden sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut. Sosialidemokraatit haluavat varmistaa, että Kanta-Hämeen asukkaiden yhdenvertainen oikeus laadukkaisiin palveluihin, oikea-aikainen hoitoon pääsy sekä henkilöstön hyvinvointi toteutuvat. SDP:n ehdokkaille on tärkeätä olla mukana rakentamassa uutta kantahämäläistä hyvinvointialuetta yhdessä henkilöstön ja asukkaiden kanssa. Toiminnan inhimillisyys, läheisyys, saavutettavuus, taloudellisuus ja laadukkuus on mahdollista toteuttaa yhteisillä ratkaisuilla ja rohkeasti uutta kokeilemalla. Oikea-aikaiset palvelut vahvistavat hyvinvointia SDP haluaa, että asukkaat saavat tarvitsemansa palvelut asuinpaikasta riippumatta. Asiakaslähtöinen palveluohjaus tulee olla saatavilla sosiaali-, terveys- ja mielenterveyden palvelujen osalta. Perusterveydenhuollossa kiir

Palveluiden oltava saavutettavissa hyvinvointialueella

  Aluevaalit järjestetään 23.1.2022. Monet kysyivät Hämeenlinnassa tiistaina markkinoilla, miksi nämä vaalit järjestetään? Miksi on näin paljon ehdokkaita Kanta- Hämeessä? Aluevaalit ovat erityisen tärkeät, koska niissä valittavat valtuustot luovat pohjan ja tulevaisuuden suunnan hyvinvointialueelle.   Ensimmäiset valtuustot päättävät niin palveluverkosta, palveluiden sisällöistä kuin henkilöstön asemasta ja osallisuudesta. Nyt kaupunkien menoista iso osa menee sosiaali- ja terveyspalveluihin. Näitä palveluita yhdistämällä saadaan turvattua yhdenvertaiset, laadukkaat ja kattavat palvelut, mutta oikein toteutettuina uudistus tehostaa toimintaa ja hillitsee kustannusten kasvua. Sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio (yhdistyminen) auttaa kohtaamaan ihmisen ongelmat kokonaisuutena ja kerralla.  Palveluverkosta, eli palvelupisteiden sijainnista, päätetään jokaisella hyvinvointialueella erikseen, alueen ja sen asukkaiden omista tarpeista käsin. Erittäin tärkeää, palveluverkon m