Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

Poliittista sihinää!!

Kihisen innosta! Aivan mahtavaa pöhinää päivän politiikassa tuo Harkimon ja Jungerin junailema Liike Nyt!! Kyllä polittinen kenttä tarvitsee välillä herätystä. Mielestäni on rohkeaa, että Harkimo sanoo suoraan asiat. Hän ei ole ollut tyytyväinen, miten poliittista kenttää johdetaan. Hän kavereineen rakentaa ja ovat tietty jo jonkin aikaa rakentaneet tätä uutta liikettä. Itse arvostan Hjallista henkilönä työntekijänä ja isänä. Hän on tietty ollut aina kiireinen lasten ollessa pieniä ja isoja. Rahaa on ja kaikkea olisi tarjolla, mielestäni hän on kasvattanut jalat maassa olevat lapset. Onhan lapsilla varmasti fiksut äidinkin, mutta lapsille ei ole annettu kaikkea valmiiksi. Kotona on ollut tiukka kuri, koulu on hoidettava ja on opetettu, että rahan eteen on tehtävä töitä. Siksi häntä arvostan. Mitään ei saa ilmaiseksi tässä maailmassa. Kaikki maksaa aikaa tai rahaa. Mitä tämä uusi liike tuo tullessaan, sitähän me ei tiedetä vielä kukaan. Oikeistoliberaalit kuulostaa pelot

Minun perusteluni Tekmen myyntiä vastaan!!

Tässä perusteluja, miksi Tekmeä ei kannattaisi myydä. Iso toimia, omistaa Helsingin kaupunki. En näe sitä hyvänä, että suuren kaupungin omistama yhtiö päättää meidän peruspalveluita käyttävien lasten eli päiväkotien ja koulujen ruoasta. Vanhusten ja sairaiden?? Yrityksellä on suuri tarve kasvaa. Mielestäni ei ole järkevää, että me kasvatamme suuren yhtiön liikevaihtoa, tietämättä mitä me lopulta ostamme. Yritys haluaa meidän hyvin toimivan keskuskeittiön, ja viedä sen toiminta tapoja muualle. Yritys näkee vain omalta kantiltaan tämän kaupan. Ja tuntee toimintatavat! Minkäänlaisia takeita ei ole, että työntekijöiden työt säilyvät. Sopimusten loputtua, ei ole milläänlailla varmuutta, että työntekijät saavat jatkaa. Heräsi myös kysymys, kun pääkaupunkiseudulla työllistetään paljon maahanmuuttajia, koska he ovat valmiita tekemään tätä työtä. Varmasti Hämeenlinnassakin olevat työntekijät haluavat jatkaa, mutta ovatko he liian kalliita? Yritys on valmis käyttämään edelleen v