Siirry pääsisältöön

MIKSI ÄÄNESTÄÄ SOSIALIDEMOKRAATTIA?

MIKSI ÄÄNESTÄÄ SOSIALIDEMOKRAATTIA?


Minulta on kyselty useammaltakin taholta, miksi Demaria pitäisi äänestää näissä tulevissa eduskuntavaaleissa. Päätin, että kirjaan tähän blogiin MINUN MIELESTÄNI  hyviä syitä äänestää. En arvostelemalla muita puolueita, vaan kertomalla yleisiä sosialidemokraattien vaaliohjelman esiin tuomia asioita, jotka itselleni on tärkeitä.
Vaaliohjelma löytyy kokonaisuudessaan - vaalit.sdp.fi


Kasvu turvaa hyvinvoinnin

On tärkeää saada kestävää taloudellista kasvua sekä uutta työtä.
Tarvitaan pitkäjänteisiä investointeja.
Yritystukia on suunnattava pienten ja keskisuurten yritysten ja kansainvälistymisen tukemiseen,
työllisyyden edistämiseen sekä osaamisen kehittämiseen.

Reilutyö ja oikeudenmukainen palkka

Työttömyyden lieventämisen ohella on huolehdittava työssä käyvien jaksamisesta.
Tärkeintä on parantaa työelämän laatua, oikeudenmukaisuutta ja sitä, että kaikkia kohdellaan työelämässä reilusti. Reilutyöelämä tarkoittaa myös palkkaa, jolla tulee toimeen sekä työaikoja jotka jättävät tilaa myös muulle elämälle.
Sosialidemokraatit eivät hyväksy työmarkkinoita, joilla heikossa asemassa olevia ihmisiä käytetään hyväksi tai kyvykkäät ja ahkerat ihmiset poltetaan loppuun kohtuuttomilla vaatimuksilla ja paineella.
Kielletään nollatyösopimukset, niiltä jotka eivät vapaasta tahdostaan halua nollasopimusta.
Nuorisotakuun puitteissa, taataan jokaiselle nuorelle tie opiskeluun, harjoitteluun tai työhön.
Edistetään osatyökykyisten ja eritavoin vammaisten ihmisten mahdollisuutta osallistua työhön.

Tasa -arvo ja turvallisuus

Kehitetään verojärjestelmää reilummaksi. Ei ole oikein, että tavallista työtä tekevällä veroprosentti nousee korkeammaksi, kuin merkittävillä pääomatuloilla elävien. Harmaata taloutta pitää torjua, lisäämällä omistuksen läpinäkyvyyttä.
Torjumalla veroparatiiseja ja niissä toimivia yrityksiä vastaan.

Lapsiperheitä pitää tukea. Laadukas neuvola, päivähoito ja esikoulu takaavat lapsille hyvät eväät koulun aloittamiseen sekä vähentää lasten välistä eriarvoisuutta.
Lapsiperheiden kotipalvelua on vahvistettava.
Päivähoitomaksujen perheille aiheuttamat kustannukset eivät saa vaikeuttaa työn vastaanottamista.
Parannamme yksin asuvien ja yksinhuoltajaperheiden asemaa.
Peruskoulun parhaita puolia  tasa -arvoa ja jokaisen oikeutta oppimiseen on vahvistettava  jokaiselle lapselle kuuluvana erottamattomana oikeutena.
Homekoulut on korjattava tai suljettava.

Sosiaali- ja terveyspalveluita uudistettaessa on huomio keskitettävä yhteisten palveluiden laadun sekä vaikuttavuuden parantamiseen sekä sujuviin palveluketjuihin. Uudistusten tavoitteena on vahva ja toimintakykyinen kaikkien luottamusta nauttiva laadukas julkinen sosiaali -ja terveyshuolto.

Korotetaan takuueläkettä, tämä helpottaa arjessa selviytymistä ja lisää turvallisuutta.
Omaishoitajien palveluja, tuen saatavuutta ja oikeusturvaa on parannettava uuden omaishoitolain myötä.
Arvokas vanhuus. Hyvän vanhuuden lähtökohtana on tukea ihmisen toimintakykyä ja mahdollisuutta asua kotona. Kotiin vietäviä palveluja, kuntoutusta ja omaishoitoa on vahvistettava.
Rasismi ja syrjintä on tuomittavia.
Vahvistetaan Suomen turvallisuutta kansainvälisen yhteisön jäsenenä. Suomen puolustuspolitiikan perustana on yleinen asevelvollisuus, uskottava puolustuskyky ja maan koko alueen puolustaminen.



Tässähän näitä minulle tärkeitä asioita.

Mia Heinonen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Minä Mia ja tärkeimmät aiheet vaaleissa.

 

Rohkeutta ja uudistusta

SDP:n puheenjohtajakiertue nytkähti liikkeelle. Ensimmäisessä yhteiskeskustelussa Timo Harakka otti puheeksi asian, jota itse olen aprikoinut jo pitkään. Nimittäin sen, että SDP:ltä puuttuvat nuoret ja tuoreet jäsenet. Paikallisessa toiminnassa olen kiinnittänyt asiaan huomiota jo pitkään. Viime syksynä kunnallisjärjestön kokouksessa oikein laskin keski-ikämme, ja olihan se korkea. SDP on juurikin nuorten aikuisten ja ruuhkavuosia elävien perheiden puolue; nuorten puolue, joka pitää tietenkin huolta myös vanhuksista ja puolustaa julkista sektoria. SDP pitää huolta hyvinvointivaltion edellytyksistä kuten päivähoidosta, ilmaisesta koulutuksesta sekä työehdoista. Miksi SDP:tä ei löydetä? Mikä olisi nyt tie eteenpäin, että nuoret ja aikuiset löytäisivät puolueen ja liittyisivät jäseniksi ja äänestäisivät? SDP:llä on paljon iäkkäitä ja suurten ikäluokkien jäseniä. Se on hyvä. He kokevat, että heidän eteensä on tehty työtä. Jokainen jäsen on puolueelle arvokas, mutta nyt tarvitaan lisää nuor...

Puheeni valtuustossa HAMK:in aiesopimus ja Hämeensaareen kaava

2.9.2024 Valtuustossa oli kaksi keskustaa elävöittävää pykälää. Hämeensaareen kaava on tärkeää mennä eteenpäin ja Hamkin kampuksen siirtoa keskustaan suunnitellaan.  HAMK Hämeenlinnan keskusta on tylsä ja hiljainen kesäkuukausien ulkopuolella. Hyvä, että joitain pilkahduksia positiivisesta tulevaisuudesta on olemassa. Kaupungin hallitus on päättänyt nyt ensivaiheessa aiesopimuksesta Hamkin kanssa, joka on meille valtuutetuille nyt tiedoksi. Sopimuksella sopijapuolet sopivat yhteisestä aikeestaan valmistella HAMK keskustakampus -hanketta. Aiesopimuksen tarkoitus on kirjata ylös neuvotteluosapuolten yhteinen näkemys hankkeen toteutuskokonaisuudesta sekä sopia pääpiirteissään osapuolten välisestä työnjaosta ja aikataulusta. Keskustakampuksen toteutukseen liittyvät lopulliset sopimukset tehdään erikseen aiesopimuksessa esitetyn tavoiteaikataulun mukaisesti. Sopimuksessa sovitaan keskustakampuksen kaavoitukseen liittyvästä tehtäväjaosta.  Kaupunki ja HAMK myös viestivät hankkeesta ...