Siirry pääsisältöön

Puheeni 4.6.2019 Pamin liittokokouksessa


Olen Mia Heinonen Hämeenlinnasta,
Hyvät , puheenjohtajat ja liittokokousväki

Olen  kuullut, että jotkut asiakkaat syödessään sellaisessa ravintolassa, jossa astiat on itse palautetaan kärryyn, He jättävät astiat pöytään, eivätkä kanna niitä omatoimisesti tiskikärryyn.  He ajattelevat, että tarjoilijat ja kassahenkilökunta ovat sitä varten, että vievät astiat,  kyllä palvelun pitää  toimia! 

Näissä tapauksissa  kuormitetaan niitä työntekijöitä, jotka ovat sillä hetkellä työssä.   
Ei vuoroon ole palkattu yhtään ihmistä kantamaan  astioita pöydistä. 

Toinen asia  on pika kassat. Monet päättävät olla menemättä pikakassalle, koska haluaa palvelua ihmiseltä. 

Tässäkin tilanteessa kassalla olevia työntekijöitä kuormitetaan kohtuuttomasti, oman ideologian ja periaatteen vuoksi. Kassoja on vähemmän, ja he jotka ovat kassavuorossa, tekevät enemmän työtä.

Digitalisaatiota tulee maran ja kaupan alalle  lisää. Se tietenkin helpottaa montaa työtehtävää ja nopeuttaa ja tämä on hyväksyttävä !!
Työ muuttuu muuttuvassa maailmassa. Uudistukset ja edistys on tulevaisuutta. 

Erityisesti näissä uusissa ja muuttuvissa  tilanteissa,  meidän kaikkien  pamilaisten on pidettävä huolta työntekijöistä ja muistaa  aina,
että tärkeimmän työn palvelualoilla tekee jokatapauksessa ihminen , ihminen joka , näkee kuulee ja välittää. On hän kassalla tai pikakassan vastaava.
Kiitos Attachment.png

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Minä Mia ja tärkeimmät aiheet vaaleissa.

 

Rohkeutta ja uudistusta

SDP:n puheenjohtajakiertue nytkähti liikkeelle. Ensimmäisessä yhteiskeskustelussa Timo Harakka otti puheeksi asian, jota itse olen aprikoinut jo pitkään. Nimittäin sen, että SDP:ltä puuttuvat nuoret ja tuoreet jäsenet. Paikallisessa toiminnassa olen kiinnittänyt asiaan huomiota jo pitkään. Viime syksynä kunnallisjärjestön kokouksessa oikein laskin keski-ikämme, ja olihan se korkea. SDP on juurikin nuorten aikuisten ja ruuhkavuosia elävien perheiden puolue; nuorten puolue, joka pitää tietenkin huolta myös vanhuksista ja puolustaa julkista sektoria. SDP pitää huolta hyvinvointivaltion edellytyksistä kuten päivähoidosta, ilmaisesta koulutuksesta sekä työehdoista. Miksi SDP:tä ei löydetä? Mikä olisi nyt tie eteenpäin, että nuoret ja aikuiset löytäisivät puolueen ja liittyisivät jäseniksi ja äänestäisivät? SDP:llä on paljon iäkkäitä ja suurten ikäluokkien jäseniä. Se on hyvä. He kokevat, että heidän eteensä on tehty työtä. Jokainen jäsen on puolueelle arvokas, mutta nyt tarvitaan lisää nuor...

Puheeni valtuustossa HAMK:in aiesopimus ja Hämeensaareen kaava

2.9.2024 Valtuustossa oli kaksi keskustaa elävöittävää pykälää. Hämeensaareen kaava on tärkeää mennä eteenpäin ja Hamkin kampuksen siirtoa keskustaan suunnitellaan.  HAMK Hämeenlinnan keskusta on tylsä ja hiljainen kesäkuukausien ulkopuolella. Hyvä, että joitain pilkahduksia positiivisesta tulevaisuudesta on olemassa. Kaupungin hallitus on päättänyt nyt ensivaiheessa aiesopimuksesta Hamkin kanssa, joka on meille valtuutetuille nyt tiedoksi. Sopimuksella sopijapuolet sopivat yhteisestä aikeestaan valmistella HAMK keskustakampus -hanketta. Aiesopimuksen tarkoitus on kirjata ylös neuvotteluosapuolten yhteinen näkemys hankkeen toteutuskokonaisuudesta sekä sopia pääpiirteissään osapuolten välisestä työnjaosta ja aikataulusta. Keskustakampuksen toteutukseen liittyvät lopulliset sopimukset tehdään erikseen aiesopimuksessa esitetyn tavoiteaikataulun mukaisesti. Sopimuksessa sovitaan keskustakampuksen kaavoitukseen liittyvästä tehtäväjaosta.  Kaupunki ja HAMK myös viestivät hankkeesta ...