Siirry pääsisältöön

Aloite hyvinvointialueen omaishoidon kriteereiden tarkistamiseksi!

 

Aloite Kanta- Hämeen hyvinvointialueen omaishoidon kriteereiden tarkistamiseksi, THL:n suosituksen mukaiseksi

 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta selvittänyt omaishoidon tuen tilannetta Suomessa vuonna 2024. Raportissa kuvataan alueiden omaishoidon tuen myöntämisperusteita ja toimintakäytänteitä sekä eroja ja yhtäläisyyksiä THL:n ehdottamiin kansallisiin myöntämisperusteisiin. Osana toiminta käytänteitä kartoitettiin hyvinvointialueiden omaishoitajien lakisääteisiä vapaita. Vapaat ovat keskeinen keino tukea omaishoitajien jaksamista. Raportissa arvioidaan aikuisten sopimusomaishoidon menoja.

Raporttiin on koottu tieto siitä, millaisin perustein omaishoidon tukea myönnetään, ja miten myöntämisperusteet eroavat alueellisesti. Omaishoidossa tavoitellaan kansallisesti yhtenäisiä käytäntöjä. THL onkin aiemmin tehnyt ehdotuksen kansallisista omaishoidon myöntämisperusteista (Omakari-ehdotus, Kehusmaa ym. 2022). Jatkona tälle työlle, THL on nyt tehnyt jokaiselle hyvinvointialueelle ehdotuksen siitä, miten alueen omaishoidon myöntämisperusteita pitäisi muuttaa, jotta yhtenäistämistavoite saavutettaisiin.

Raportin läpileikkaavana ajatuksena on johtopäätös, että omaishoito on merkittävä osa palvelujärjestelmää ja omaishoito auttaa hyvinvointialueita järjestämään hoitoa taloudellisesti.

Omaishoidon tuki on vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä koti-oloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla. Tuki on kokonaisuus, joka sisältää hoidettavalle annettavat tarvittavat palvelut ja omaishoitajalle maksettavan hoitopalkkion, omaishoitajan lakisääteiset vapaapäivät sekä omaishoitajalle annettavat omaishoitoa tukevat palvelut.

THL ehdottaa, että hyvinvointialueilla olisi kolme varsinaista omaishoidon tuen luokkaa. Kolmas luokka myönnetään kaikille omaishoitajille, joilla on kolmatta luokkaa vastaava, lähes ympärivuorokautinen, sitovuuden tilanne (ei poissulkuperusteita). Luokka myönnetään toistaiseksi (sekä lyhytaikaisiin että pidemmän ajan tilanteisiin), ja sitä voidaan myöntää myös raskaan siirtymävaiheen tilanteissa.

Kanta-Hämeen hyvinvointialue

Neljä palkkioluokkaa: 585,24 €/kk (luokka 1), 738,64 €/kk (luokka 2), 1373,26 €/kk (luokka 3), 1912,27 €/kk (luokka 4).

Päätöksenteko alle 65-v vammaispalveluissa ja yli 65-vuotiaiden osalta ikääntyneiden palveluissa.

Myöntämisperusteet päivitetty 13.12.2022.

Omaishoidon tuen myöntämisperusteiden nykytila Kanta- Hämeessä

- Palkkioluokkien myöntämisperusteet kuvataan pääosin hoidettavan avustamiskertojen määrän mukaan.

- Alaraja omaishoidon tuen piiriin on tiukempi kuin Omakari-ehdotuksessa. Alimmassa palkkio-luokassa saattaa olla jo melko korkean sitovuuden tilanteita, joissa huolehtimiskertoja voi olla enemmän kuin Omakarissa ehdotettu keskimäärin 4 kertaa vuorokaudessa.

- Toinen palkkioluokka vaikuttaa olevan hieman tiukempi kuin Omakarissa eli huolehtimiskertoja voi olla enemmän kuin Omakarissa ehdotettu keskimäärin 6 kertaa vuorokaudessa.

- Vaativan valvonnan ja ohjauksen tilanteeseen myönnetään omaishoidon tukea.

- Kolmannessa (ja neljännessä) palkkioluokassa hoidon sitovuus on lähellä Omakari-ehdotusta.

- Kolmannessa ja neljännessä luokassa on poissulkukriteerejä.

Kokonaisuus eroaa Omakari-ehdotuksesta monelta osin

ENSISIJAISET MUUTOSEHDOTUKSET KOHTI KANSALLISIA MYÖNTÄMISPERUSTEITA

KANTA-HÄMEESSÄ:

·       Palveluprosessin toteutus Omakari-ehdotuksen mukaiseksi. Palvelutarpeen arvioinnilla haetaan hoidettavan hoidolle ja huolenpidolle kokonaisratkaisu, josta selviää myös omaishoidon osuus. Omaishoidon tuen palkkioluokka = omaishoitajan antaman hoidon määrä ja sitovuus.

·       Alimmassa palkkioluokassa kaksi omaishoitajan tekemää huolehtimiskertaa riittää sopimukseen omaishoidon tuesta.

·       Alimmassa palkkioluokassa sitovuus omaishoitajalle ei ylitä keskimäärin neljää huolehtimiskertaa vuorokaudessa. Korkeamman sitovuuden tilanteet siirtyvät toiseen luokkaan.

·       Toisessa palkkioluokassa sitovuus ei ylitä keskimäärin 6 huolehtimiskertaa vrk:ssa. Korkeamman sitovuuden tilanteet (=omaishoitaja on läsnä ja auttaa lähes koko ajan vuorokaudessa) siirtyvät kolmanteen palkkioluokkaan.

·       Luovutaan neljännestä palkkioluokasta -> Kolmas myönnetään määräaikaisesti tai toistaiseksi. Se myönnetään kaikille omaishoitajille, joilla on kolmatta luokkaa vastaava sitovuuden tilanne. Kolmas palkkioluokka myönnetään myös raskaisiin siirtymävaiheisiin.

 

Me aloitteen allekirjoittaneet esitämme, että Kanta- Hämeen hyvinvointialueella tarkistetaan omaishoidon kriteerit THL:n tekemien muutosehdotuksien mukaan kohti kansallisia myöntämisperusteita.

 Forssassa 29.10.2024

Mia Heinonen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Minä Mia ja tärkeimmät aiheet vaaleissa.

 

Rohkeutta ja uudistusta

SDP:n puheenjohtajakiertue nytkähti liikkeelle. Ensimmäisessä yhteiskeskustelussa Timo Harakka otti puheeksi asian, jota itse olen aprikoinut jo pitkään. Nimittäin sen, että SDP:ltä puuttuvat nuoret ja tuoreet jäsenet. Paikallisessa toiminnassa olen kiinnittänyt asiaan huomiota jo pitkään. Viime syksynä kunnallisjärjestön kokouksessa oikein laskin keski-ikämme, ja olihan se korkea. SDP on juurikin nuorten aikuisten ja ruuhkavuosia elävien perheiden puolue; nuorten puolue, joka pitää tietenkin huolta myös vanhuksista ja puolustaa julkista sektoria. SDP pitää huolta hyvinvointivaltion edellytyksistä kuten päivähoidosta, ilmaisesta koulutuksesta sekä työehdoista. Miksi SDP:tä ei löydetä? Mikä olisi nyt tie eteenpäin, että nuoret ja aikuiset löytäisivät puolueen ja liittyisivät jäseniksi ja äänestäisivät? SDP:llä on paljon iäkkäitä ja suurten ikäluokkien jäseniä. Se on hyvä. He kokevat, että heidän eteensä on tehty työtä. Jokainen jäsen on puolueelle arvokas, mutta nyt tarvitaan lisää nuor...

Puheeni valtuustossa HAMK:in aiesopimus ja Hämeensaareen kaava

2.9.2024 Valtuustossa oli kaksi keskustaa elävöittävää pykälää. Hämeensaareen kaava on tärkeää mennä eteenpäin ja Hamkin kampuksen siirtoa keskustaan suunnitellaan.  HAMK Hämeenlinnan keskusta on tylsä ja hiljainen kesäkuukausien ulkopuolella. Hyvä, että joitain pilkahduksia positiivisesta tulevaisuudesta on olemassa. Kaupungin hallitus on päättänyt nyt ensivaiheessa aiesopimuksesta Hamkin kanssa, joka on meille valtuutetuille nyt tiedoksi. Sopimuksella sopijapuolet sopivat yhteisestä aikeestaan valmistella HAMK keskustakampus -hanketta. Aiesopimuksen tarkoitus on kirjata ylös neuvotteluosapuolten yhteinen näkemys hankkeen toteutuskokonaisuudesta sekä sopia pääpiirteissään osapuolten välisestä työnjaosta ja aikataulusta. Keskustakampuksen toteutukseen liittyvät lopulliset sopimukset tehdään erikseen aiesopimuksessa esitetyn tavoiteaikataulun mukaisesti. Sopimuksessa sovitaan keskustakampuksen kaavoitukseen liittyvästä tehtäväjaosta.  Kaupunki ja HAMK myös viestivät hankkeesta ...