Siirry pääsisältöön

On aika laittaa Hämeenlinnassakin panoksia ja resurssia opetukseen!

 

On aika laittaa Hämeenlinnassakin panoksia ja resurssia opetukseen.

 

Hämeenlinnassa on toistakymmentä vuotta panostettu koulurakennuksiin. Yhteinen tahtotila on ollut terveelliset ja turvalliset tilat. Samaan aikaan on oltu säästökuureilla ja kahteen kertaan on avattu palveluverkkoa kokevat keskustelut ja tehty päätöksiä palveluverkosta.
Nyt on monta uutta koulua, monta uutta pihaa.
Lammille rakennetaan vielä koulu ja Solvigin päiväkoti on rakentumassa.
Liikuntapuolella alkaa Kaurialan kentän korjaus ja tekonurmea ja tekojäärataa tulee Pullerille.
Olisikohan nyt aika alkaa laittamaan resurssia opetukseen?

Meillä lapset kouluissa voivat vuosi vuodelta huonommin. Tuentarpeisia lapsia on paljon. Opettajien aika menee tunneilla muuhun kuin opetukseen. Opettajat ovat väsyneitä, kun sitä työtä, johon heidät on koulutettu ei pääse tekemään kunnolla.
Opettaja on kuuntelija, psykologi, hoitaja, selvittelijä, paperien täyttäjä, terapeutti, ja se aikuinen monelle, joka on konkreettisesti läsnä lapsille joka päivä.
Kaupungin ja hyvinvointialueen yhteistyötä on lisättävä. Perheet tarvitsevat tukea. Lapset ovat yhteisiä!
Vuosia on puhuttu, että lasten määrä vähenee. Se on aivan totta. Samaan aikaan, kun lapset vähenevät, niin tuen tarve on lisääntynyt, eikä loppua näy.
On aika laittaa Hämeenlinnassakin panoksia ja resurssia opetukseen.
Kouluihin tarvitaan lisää työntekijöitä opettajien tueksi. Erityisesti opettajia, toisen opettajan pariksi.
Lasten vähenemisen myötä meille tulee lisää yhdysluokkia, oppilaantuen uudistuksessa meille tulee lisää pienryhmiä.
Oppilaiden vähentyessä, ei vähennetä opettajia, vaan annetaan heille edelleen työtä!
Ryhmäkokoja pitää pienentää ja siihen me tarvitsemme opettajia.


Hämeenlinna tekee ylijäämää. Meidän on mahdollista resursoida opetukseen. Se on jokaisen tulevan valtuutetun käsissä. Jokainen meistä ymmärtää, että panostuksella opetukseen opettajat ja lapset voivat tulevaisuudessa paremmin ja lasten oppimistulokset paranevat
Mia Heinonen (sd)
Kunta- ja aluevaaliehdokas
Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan 1 vpj.
Elämänkaarilautakunnan jäsen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olen ehdolla molemmissa vaaleissa!

 Olen ehdolla alue- ja kuntavaaleissa!  Kuntavaali numero 11 Aluevaalit 2010 Koen, että olen tämän valtuustokauden aikana ollut ahkera valtuutettu sekä aluevaltuustossa, että kaupunginvaltuustossa. Olen pitänyt puheita lähes jokaisessa kokouksessa. Olen kaupunginvaltuustoon kirjoittanut 39 puhetta valmiiksi.Olen jättänyt kolme aloitetta aluevaltuustossa, joihin on tullut kymmeniä allekirjoituksia. Olen puhunut omaishoitajien, ikäihmisten ja lasten puolesta. Kuuntelen ihmisten murheita sekä vien asioita aina eteenpäin, kun niihin on aihetta. Minä lupasin viime vaaleissa, että minulla on aikaa perehtyä aina kokousmateriaaleihin ja aikaa hoitaa luottamustoimia. Tämän lupauksen olen pitänyt. Olen ollut Hämeenlinnassa ahkera pitäjien puolestapuhuja. Olen ollut aktiivinen Alvettulan päiväkodin siirron aikataulumuutoksessa. Päiväkodin muutto saatiin siirrettyä, koska minä tein lautakunnassa esityksen ja siitä se meni hallitukseen ja valtuustoon. Päiväkoti meinattiin siirtää isompaan ...

Minä Mia ja tärkeimmät aiheet vaaleissa.

 

Palveluiden oltava saavutettavissa hyvinvointialueella

  Aluevaalit järjestetään 23.1.2022. Monet kysyivät Hämeenlinnassa tiistaina markkinoilla, miksi nämä vaalit järjestetään? Miksi on näin paljon ehdokkaita Kanta- Hämeessä? Aluevaalit ovat erityisen tärkeät, koska niissä valittavat valtuustot luovat pohjan ja tulevaisuuden suunnan hyvinvointialueelle.   Ensimmäiset valtuustot päättävät niin palveluverkosta, palveluiden sisällöistä kuin henkilöstön asemasta ja osallisuudesta. Nyt kaupunkien menoista iso osa menee sosiaali- ja terveyspalveluihin. Näitä palveluita yhdistämällä saadaan turvattua yhdenvertaiset, laadukkaat ja kattavat palvelut, mutta oikein toteutettuina uudistus tehostaa toimintaa ja hillitsee kustannusten kasvua. Sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio (yhdistyminen) auttaa kohtaamaan ihmisen ongelmat kokonaisuutena ja kerralla.  Palveluverkosta, eli palvelupisteiden sijainnista, päätetään jokaisella hyvinvointialueella erikseen, alueen ja sen asukkaiden omista tarpeista käsin. Erittäin tärkeää, p...