Siirry pääsisältöön

Tekstit

Puheeni valtuustossa 9.5.2022

Arvoisa puheenjohtaja hyvät valtuutetut. Minä haluan nostaa tästä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen raportista esiin enimmäkseen onnistumisia. Monet puhujat ovat nostaneet huolestuttavat asioita tästä raportista.  Aloitan kuitenkin haasteilla. Hämeenlinnassa on suhteessa enemmän yksinhuoltaja perheitä, kun Suomessa keskimäärin. Se nostaa esille taas perheiden pienituloisuuden. Kaupungin vaikuttamismahdollisuudet on rajalliset valtuutettu Aapo Reima niitä nostikin esiin. mutta yksi keinoista johon kaupungissa voi vaikuttaa on työllisyystoimet, joka on terveyden ja hyvin voinnin edistämisen hyvin keskeinen toimi. Se että on töitä, takaatoimeentuloa ja luo ihmisille turvaa ja pysyvyyttä elämään.  Työllisyys    palvelut siirtyvät kokonaan kunnille. Tämän tavoitteena on työllisyyden vahvistaminen yhä paremmin Kohdennetulla ja paikallisten työmarkkinoiden tarpeisiin sopivilla palveluilla. Palvelut tulevat lähemmäksi asiakkaita, myös Hämeenlinnassa.  Lasten ja nuor...

Kanta-Hämeen vaaliohjelma.

Tässä alla on Kanta- Hämen vaaliohjelma, jota olen saanut olla tekemässä. Kantahämäläisillä on oikeus odottaa parempaa hyvinvointia! Aluevaaleissa päätetään, missä, miten ja kuka järjestää asukkaiden sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut. Sosialidemokraatit haluavat varmistaa, että Kanta-Hämeen asukkaiden yhdenvertainen oikeus laadukkaisiin palveluihin, oikea-aikainen hoitoon pääsy sekä henkilöstön hyvinvointi toteutuvat. SDP:n ehdokkaille on tärkeätä olla mukana rakentamassa uutta kantahämäläistä hyvinvointialuetta yhdessä henkilöstön ja asukkaiden kanssa. Toiminnan inhimillisyys, läheisyys, saavutettavuus, taloudellisuus ja laadukkuus on mahdollista toteuttaa yhteisillä ratkaisuilla ja rohkeasti uutta kokeilemalla. Oikea-aikaiset palvelut vahvistavat hyvinvointia SDP haluaa, että asukkaat saavat tarvitsemansa palvelut asuinpaikasta riippumatta. Asiakaslähtöinen palveluohjaus tulee olla saatavilla sosiaali-, terveys- ja mielenterveyden palvelujen osalta. Perusterveydenhuollossa kiir...

Palveluiden oltava saavutettavissa hyvinvointialueella

  Aluevaalit järjestetään 23.1.2022. Monet kysyivät Hämeenlinnassa tiistaina markkinoilla, miksi nämä vaalit järjestetään? Miksi on näin paljon ehdokkaita Kanta- Hämeessä? Aluevaalit ovat erityisen tärkeät, koska niissä valittavat valtuustot luovat pohjan ja tulevaisuuden suunnan hyvinvointialueelle.   Ensimmäiset valtuustot päättävät niin palveluverkosta, palveluiden sisällöistä kuin henkilöstön asemasta ja osallisuudesta. Nyt kaupunkien menoista iso osa menee sosiaali- ja terveyspalveluihin. Näitä palveluita yhdistämällä saadaan turvattua yhdenvertaiset, laadukkaat ja kattavat palvelut, mutta oikein toteutettuina uudistus tehostaa toimintaa ja hillitsee kustannusten kasvua. Sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio (yhdistyminen) auttaa kohtaamaan ihmisen ongelmat kokonaisuutena ja kerralla.  Palveluverkosta, eli palvelupisteiden sijainnista, päätetään jokaisella hyvinvointialueella erikseen, alueen ja sen asukkaiden omista tarpeista käsin. Erittäin tärkeää, p...

Olen ehdolla aluevaaleissa! Sinua varten!

Aina asukas ja asiakas edellä hyvinvointialueella!!  Hyvinvointialueen tasapuoliset palvelut. Yhteistyön saumaton toiminta kuntien ja hyvinvointialueen kesken on tärkeää. Työntekijöiden työolot, hyvinvointi ja työhteisöjen tukeminen uudessa tilanteessa, hoidetaan hyvin. Sotekeskusten toimivuus ja asukkaiden palveluohjauksen on oltava hyvää, siihen pitää panostaa. Sihy-sote yhteistyön on tuotava koko alueelle parempia palveluita esimerkiksi lastensuojeluun. Lähipalvelut, kuten neuvolat ja terveyskeskukset on säilytettävä kunnissa. Yksi sotekeskus, josta palvelut saa samasta paikasta. Omaishoitajat ja heidän palvelut, tuki ja apu kaikkiin tilanteisiin on turvattava. Kaikkien maksujen, kuten terveyskeskusmaksujen taso päätetään ensimmäisten asioiden joukossa jo ensi kesänä. Mikä on maksujen taso, sen päätää valtuusto. Olen siis ehdolla ja sinua varten pyrkimässä päättämään sinun palveluistasi! Äänestysalue on koko Kanta- Häme. Joten rakkaat ystävät ja toverit, kaverit ja sukulaiset, ...

Puheeni 6.9.2021 valtuustossa koskien ikäihmisiä

  Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut! Ensiksi haluan kiittää niitä henkilöitä ja yhteisöjä, jotka laittoivat alkuun tämän tärkeän aloitteen. Toiseksi haluan kiittää viimevaltuustokauden valtuustoryhmiä, jotka yhdessä jättivät tämän aloitteen.  Kun asia on tärkeä, aloitteen taakse saadaan kaikki valtuustoryhmät ja tahtotila on yhteinen. Monet ikä- ihmisten palvelut ovat lakisääteisiä. Ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukeminen ja sosiaali- ja terveyspalvelut. On oltava myös suunnitelmat toimenpiteistä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn, Itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi sekä kehittämiseksi. Tässä vastauksessa kerrotaan, että Laaditaan suunnitelma uudelle valtuustokaudelle osana hyvinvointisuunnitelmaa 2021-2025. Kaupungin hyteryhmä, johon kuuluu toimialojen edustajien lisäksi järjestöjen, oppilaitosten, poliisin sekä seurakunnan edustajat he valmiste...

Puheeni valtuustossa koskien matkailua

  Matkailun kehittämiseen varataan 100 000 euroa lisää! Olen erittäin tyytyväinen. Me kaikki tiedämme tämän kaupungin potentiaalin matkailussa. Nythän tärkeää on, että viesti kuuluu ja näkyy tämän kaupungin ulkopuolella. Näkyvyyteen pitää panostaa ja laittaa resursseja. Koko maakunnan kuntien yhteistyö on tärkeää ja sitä pitää kehittää. Kaikki mahdolliset messut ja tapahtumat on kierrettävä ja ihmiset pitää saada kiinnostumaan Hämeenlinnasta. Yhdessä yhteistyöllä yritykset, yhteisöt, kaupunki ja muut kulttuurin toimijat varmasti saavat näkyvyyttä ja kuuluvutta. Se tiedetään, että tahtotila on yhteinen. En voi olla mainitsematta tapahtumapuiston potentiaalia, kun korona helpottaa. Yksi tapahtuma tuo kaupunkiin ihmisiä myös selkeää rahaa yrityksille ja näkyvyyttä kaupungille. Tosin vain yhden tai kaksi päivää, sekin on jo hienoa. Lähes kaksikymmentä vuotta ravintola-alalla olleena ja monessa paikassa työskennelleenä olen palvelut lukuisia turisteja. Erityisesti mieleen...

Mitkä ovat hyvinvointialuevaalit? Oletko valmis? Oletko valmis ehdokkaaksi?

Hyvinvointialuevaalit käydään ensi tammikuussa 23.1.2022 Kirjoitan tässä faktaa ja omia ajatuksiani, miksi nämä tulevat vaalit ovat tärkeät. Hyvinvointialueille siirtyy sotepalvelut. Monet miettivät mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Eri kokoisten toimijoiden resurssit ja osaaminen palvelujen järjestämisessä vaihtelevat merkittävästi. Asukkaiden yhdenvertaisuus palvelujen saannissa ei toteudu. Väestöryhmien väliset ja alueelliset hyvinvointi- ja terveyserot ovat edelleen suuret. Tulevaisuudessa ikärakenteen heikentyminen lisää palvelujen tarvetta ja kustannuksia. Tarvitaan vahvemmat järjestäjät vastaamaan sosiaali- ja terveydenhuollosta ja pelastustoimesta siten, että asukkaiden oikeus saada palveluja toteutuu yhdenvertaisesti. Hyvinvointialueet korvaavat nykyisen kuntiin, kuntayhtymiin, sairaanhoitopiireihin ja erityisvastuualueisiin perustuvan palvelujen järjestämisen Sote-uudistuksessa painopiste on julkisten palvelujen kehittämisessä. Julkiset sosiaali- ja terveyspalve...