Siirry pääsisältöön

Tekstit

Puheeni vappuna 2024 Tuuloksessa

  Kiitos, että kutsuitte minut tänne Syrjäntaakse tänä vappuna. Tämä Syrjäntaan kylän punaisten muistomerkki on omistettu 87 vakaumuksensa puolensa kaatuneelle toverille. Syrjäntaan taistelu  on Tuuloksen  pitäjän Syrjäntaan kylässä 28.–29. huhtikuuta 1918 käyty  Suomen sisällissodan  taistelu, jossa olivat vastakkain Saksan Itämeren-divisioonan  joukot ja itää kohti pakenevat punakaartilaiset. Eteläisen Suomen jo aiemmin miehittäneet saksalaiset olivat komentajansa majuri Godert von Reden johdolla asettuneet asemiin Tuuloksen Syrjäntaan  peltoaukeille, Korkeilan talon ja Pappilanmäen välille, tarkoituksenaan estää Hämeenlinnan  tien suunnasta tuleva punaisten vyöry. Saksalaisten tappiot Syrjäntakana olivat Lahden taistelun  jälkeen toiseksi suurimmat heidän koko Suomen retkensä aikana.  Saksalaisten ja punaisten kohtaamisessa punaisten ylivoima oli kymmenkertainen saksalaisten suhteen, mutta punaisten joukoissa oli myös ...

Kaikki puheenvuoroni aluevaltuuston kokouksessa 9.4.2024

  Aluevaltuusto 9.4.2024 Kaikki puheeni aluevatuustossa HAUHO Terveyspiste pitää säilyttää Hauholla. Hauholla on 3600 asukasta. Hauho on laaja pitäjä. Hauholaiset ovat tyytyväisiä heidän terveyspalveluunsa. Heidän näkökulmastaan terveyspalvelut toimivat. Miksi me siirrämme toimivat palvelut muualle? Siellä on osaava henkilökunta ja asiakkaat tunnetaan. Hauholla on lähes 200 asukkaita, jotka käyttävät palveluita yli 15 kertaa vuodessa. Hämeenlinnan kaupunki on valmis neuvottelemaan vuokrista. Varmasti löytyy yhtenäinen näkemys, kun tahtoa on. Jos Hauhon palvelut siirretään Lammille, tulee asukkaille ongelma liikkumisessa. Hauholta ei kulje julkista liikennettä Lammin suuntaan. Ainoastaan Hämeenlinnaan kulkee julkinen liikenne. Jos asukkaat joutuvat vaihtamaan terveysasemaa Hämeenlinnaan, silloin heidän hoitosuhteensa katkeaa, eikä se ole tarkoituksenmukaista. Soteuudistuksen tarkoitus ei ollut romuttaa julkista palvelua vaan vahvistaa sitä. Näillä palveluverkkopäätöksi...

Aloitteeni Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle 9.4.24 Psykiatrisia sairaanhoitajia kouluihin

  Kanta-Hämeen Hyvinvointialue Valtuustoaloite 9.4.2024 Psykiatrisia sairaanhoitajia nuorten tueksi kouluihin Mia Heinonen   Me valtuustoaloitteen allekirjoittajat esitämme, että Kanta-Hämeen Hyvinvointialue palkkaa lisää psykiatrisia sairaanhoitajia yläkouluihin sekä yhtenäiskouluihin. Muutamassa kunnassa on   psykiatrisia sairaanhoitajia, esimerkiksi Riihimäellä ja heidän toimintansa on ollut toimivaa ja tehokasta. Esitämme, että psykiatrisia sairaanhoitajia palkataan kunnittain määräaikaisiksi kahdeksi vuodeksi. Talousarviossa huomioidaan kustannukset. Kouluissa toimii jo valmiiksi monia asiantuntijoita: kuraattoreja, koulupsykologeja, terveydenhoitajia. Psykiatrisen sairaanhoitajan osaaminen täydentää näiden ammattilaisten osaamista. Sairaanhoitajan lähin työtoveri on kouluterveydenhoitaja. Moniammatillinen tiimi vahvistuisi psykiatrisella sairaanhoitajalla, joka olisi enemmän mukana lasten ja nuorten arjessa matalan kynnyksen palveluna. Psykiatrinen sai...

Leikataan ja sopeutetaan, köyhät kyykkyyn!

  Keräsin tähän alle valtion talousarvio esityksiä sosiaali- ja terveysministeriöstä ja OKM:stä.   Tässä on käsittämättömiä kiristyksiä ihan tavallisille ihmisille. Kuritetaan heikompituloisia ja lisätään esimerkiksi yksityisille lääkäripalvelujen tuottajille suoraan kelan rahoitusta. OKM:ssä on onneksi haluttu myös panostaa oppilaisiin ja opiskelijoihin. Kehysehdotuksessa vuosille 2025—2027 korostuu vuoden 2024 talousarvioon ehdotettujen hallitusohjelmauudistusten vaikutukset kehyskaudelle. Vuonna 2024 toteutettavat uudistukset painottuvat perhe- ja asumiskustannusten tasaus- ja työttömyysturva -lukuihin. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus, perustoimeentulotuki ja eräät palvelut -luvussa vuoden 2024 talousarvioon ehdotettujen uudistusten vaikutus kehyskauden alussa on vähennystä vajaa 240   milj. euroa ja kehyskauden lopussa n. 310   milj. euroa. Tämä sisältää myös työttömyysturvan uudistusten vaikutukset asumis- ja toimeentulotukeen. Työttömyysturva -luv...

Nostoja SDP:n vaaliohjelmasta. Enemmän tukea oppimiseen!

Vaalipäivä lähestyy ja kampanjointi on aktiivista.  Nostan tässä esiin  SDP:n vaaliohjelmasta löytyviä keinoja, kuinka lisätään tuentarpeessa oleville lapsille ja perheille tukea ja palveluita. Tarvitsemme yhä paremman peruskoulun, enemmän korkeakoulutusta ja tutkimusta, uuden oppimisen mahdollisuuksia läpi työuran sekä investointeja uusiin ideoihin, keksintöihin ja innovaatioihin. Enemmän yksilöllistä tukea oppimiseen kaikille koulutusasteille ja opintojen nivelvaiheisiin. Tukea ja resursseja on ohjattava paremmin oppilaiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia tukevasti.  Kolmiportaista oppimisen tuen kehittämistä on jatkettava. Oppimisen tuen osalta on selkeytettävä tuen eri tasoja ja niiden vaatimia resursseja ja tarkasteltava opetusryhmien mitoitusta siten, että se huomioi tukea tarvitsevien oppilaiden määrän.  Tukeen liittyvää byrokratiaa on vähennettävä. Oppimisen tuen edellytykset tulee turvata riittävällä erityisopettajien, psykologien ja koulukuraattorien määräll...

Puheeni Omaishoitajaliiton Järjestöpäivillä 13.10.2022

  Olen Mia Heinonen täältä Hämeenlinnasta. Kuulun Hämeenlinnan seudun omaishoitajat yhdistyksen hallitukseen. Olen ensimmäisen kauden kaupungin valtuutettu ja aluevaltuutettu. Minulla on perhe, olen naimisissa. Minulla on kaksi lasta, Emmi 12-vuotta ja Max 18- vuotta. Olen äitini osa- omaishoitaja. Käytän tällaista termiä, koska äiti asuu yksin, mutta samassa kerrostalossa meidänperheen kanssa. Meillä on jaettu perheessä äitini eli mummin asioiden hoitajat. Äitini on suht hyvä kuntoinen, mutta tarvitsee apua lääkäri käynneillä ja apteekkiasioilla näiden hoito kuuluu minulle, sekä siivoukset ja pyykit. Mieheni toimii kuljettajana, Emmi ulkoiluttajana ja kauppa-apuna. Max hoitaa roskat ja siivoukset minun kanssani. Vastuun jakaminen on syntynyt ihan luontevasti. Meidänperhe kokee tämän arvokkaaksi asiaksi. Mummi on hoitanut lapset kotona, kun ovat olleet pieniä. Lapset ovat käyneet seurakunnan kerhon, eivätkä ole olleet päivähoidossa. Äitini toimi isänsä ja äitinsä omaishoitajana...

Aloite omaishoidon neuvottelukunnan perustamisesta Kanta- Hämeen hyvinvointialueelle

  Aloite omaishoidon neuvottelukunnan perustamisesta Kanta- Hämeen hyvinvointialueelle   24.5.2022 Mia Heinonen Me aloitteen allekirjoittaneet esitämme, että Kanta- Hämeen hyvinvointialueelle perustetaan omaishoidon neuvottelukunta. Omaishoito on hoitomuoto, joka tukee heikentyneen toimintakyvyn, sairauden ja/tai vamman vuoksi säännöllistä hoitoa ja/tai huolenpitoa tarvitsevien kaikenikäisten henkilöiden kotona asumista. Konkreettisen henkilökohtaisen avustamisen lisäksi huolenpito voi olla myös hoidettavan päivittäisten toimien valvontaa, ohjausta ja tukemista. Suomessa sopimusomaishoitajia on n. 48 000, pääasiallisia sopimuksettomia omaisiaan auttavia on 350 000. Omaishoito on paljon edullisempaa yhteiskunnalle. Ikääntyneiden tehostettu palveluasuminen maksaa n. 63.000 euroa vuodessa. Omaishoito n. 12.000 euroa vuodessa. Kanta-Hämeen hyvinvointialueen päättäjillä ja koko alueella tulee olla selvä käsitys omaishoidon kokonaistilanteesta. Omaishoitoa tulee arvio...